torstai 15. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Terve!

Nyt alkaa pallon lyöminen sisätiloissa oleen lopuillaan. Toki tänä talvena pallon lyömisen paikka vaihtui Raumalta Turkuun ja tarkemmin ottaen Leaf Areenalle. Siellä on about 16 lyöntipaikan lisäksi hyvä chippi-/puttigriini, jotka ajavat hienosti asiansa hyvänä sisäharjoittelupaikkana. Lisäksi olen saanut käydä siellä myös kuntosalilla joka on yksi parhaista joissa olen käynyt. Kaikki vehkeet ja vempaimet viimeisen päälle!
Kannattaa käydä katsomassa paikkoja mikäli liikutte suunnalla.

Tänään alkaa matka kohti Espanjaa, jossa vietän seuraavat 10 päivää harjoitellen.
Kuukauden päästä alkaa sitten jo kisakausi. Marokko kutsuu EPD:n merkeissä kolmen kilpailun ajaksi.
En malta odottaa, että pääsen irti.

Olen myös hakenut valmennukseen pientä lisää. Aloitin Pasi Purhosen kanssa kuukausi sitten treenaamisen ja hyviä juttuja on saanut poimittua mukaan. Pasi on yksi suomen parhaista valmentajista ja kokenut ammattilainen myös pelaamisen  suhteen. Nyt onkin hyvä, että pääsee ajamaan oikeisiin olosuhteisiin Pasilta saamia ohjeita.

Lupasin laittaa niitä kuviakin tänne ja muutama olisi tarholla Aasian retkeltä...
Katsotaan jospa jotain kuvia tulisi napsittua myös Espanjasta!

Uudet kölit Scratch Golfillta

Black Mountainin rangella ollut vieras (n. metrin mittainen)

Office

"Ihan OK" Par-3 kenttä

Samaa

Lisää samaa

Perttilä samalla kentällä

Ja viiminen

Peruskuski

Törmättiin Perttilän kanssa Granuunkin..

-Riku