lauantai 4. kesäkuuta 2011

Ei birkkuja Peuramaalla

Jo vuosikaudet Finnish Tour on avattu Meri-Teijossa, mutta poikkeus tuli tähänkin.
Tänä vuonna FT startattiin Peuramaalla Kirkkonummella. Kenttä on todella hyvässä kunnossa verrattaen moneen muuhun kenttään kotimaassa, siis tähän aikaan vuodesta.
Se ei auttanut minua.. Aloitin kisan tekemällä 9 par'ia putkeen, mutta loput 27 reikää jotka pelasin oli melkoisen takkuista. Putit kierähtelivät kupin reunoista ja sama kaava tuntui toistuvan tässäkin kilpailussa. Lyönti kyllä on hyvässä tikissä, mutta puttaaminen vie mehut ja kärsivälisyys loppuu. Siitä kertoo myös se, että en saanut aikaiseksi ainuttakaan birdietä.
Kova tuuli vaikeutti puttityöskentelyä, koska viheriöt olit liukkaat, pallo liikkuu aivan eri tavalla kuin tyynellä ilmalla. Tuloksena karsiutuminen viimeiseltä kierrokselta.
Ensi viikolla vuorossa Lohjan FT kilpailu. Tuttu paikka ja mukava kenttä jonne on aina kivaa päästä pelaamaan. Eiköhän siellä jo ala kolo löytymään!

-Riku

1 kommentti:

  1. Äh, pakko kommentoida. Itse ainakin ilahtuu aina, kun joku kommentoi, oli kommentti sitten kuinka paska tahansa. Lyhyestä virsi kaunis:

    Paska nakki Peuramaalla. Parempi onni ensikerralla.

    Paratiisilintu kiittää ja kumartaa.

    VastaaPoista